Kuopion Miekkailijat ry:n perustamiskokous pidettiin 10.2.2005 Kuopiossa yhdeksän perustajajäsenen voimin. Ensimmäiset ajatukset miekkailuseuran perustamisesta Kuopioon syntyivät miekkailun alkeiskurssilla, jonka Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto järjesti kaupungissa syksyllä 2004.
Vastaperustettu seura ryhtyi heti keväällä 2005 järjestämään säännöllistä harjoitustoimintaa sekä alkeiskursseja kerran tai kahdesti vuodessa. Seuran jäsenmäärä onkin kasvanut tasaisesti vuosien saatossa.
Aluksi harjoitusvuoroja pidettiin kerran viikossa, mutta jo syksyllä 2005 vuorojen määrä tuplaantui. Ensimmäiset harjoitukset järjestettiin Haapaniemen koululla, mutta matkan varrella on ollut monta muutakin harjoitustilaa kuten edesmennyt Maanpuolustustalo.
Lokakuussa 2015 seura muutti uusiin tiloihin Otsolan Miekkailusalille (Kemilänrinne 1, Kuopio). Harjoituksia on kolme kertaa viikossa, joiden lisäksi seura järjestää erilaisia miekkailukokeiluja ja esittelyitä sopimuksen mukaan myös muina aikoina.
Kuopion Miekkailijat Ry on palkittu Suomen parhaana miekkailuseurana vuonna 2015!
lisätietoja Suomen Miekkailu-ja 5-otteluliiton sivuilta.